E-kohtaukset ovat pysyneet pitkään kurissa ilmeisesti uuden lääkkeen avulla, aina tähän päivään asti. Eikä niitä ole tullutkaan kuin 8 koko sairauden aikana, mutta mulle ihan riittävästi silti. En vaan tällä kertaa saanut käännettyä miestä niin, että olisin saanut lääkkeen laitettua, kun ei vaan käsissä ollut tarvittavaa voimaa. Tuo päivittäinen 10 kilon staattinen harjoittelu ei näköjään riitä, että se sata ja risat kääntyisi asennossa kuin asennossa. Otti kyllä ihan tosissaan päähän, kun en siihen pystynyt. Mutta kohtaus meni onneksi ohi ilmankin lääkettä, eikä päässyt pitkittymään. Sohvalla se tuli taas, ja piipaa-autokin kävi. Kun piipaaherra A kysyi kolmatta kertaa, oliko se varmasti ok että mies jää kotiin eikä viedä päivystykseen, tokaisi mies sarkastiseen tyyliinsä, että "on se, edelleen". En voinut olla nauramatta. Hyvin hoitivat hommansa molemmat, ja monta kertaa se pitääkin kysyä. Varmaan varmistelivat minunkin takia, kun näkivät tenavia talossa, että onko asia mulle ok. Molemmat piipaamiehet lirkuttelivat tytöillekin niin nätisti, että olisi tehnyt mieli tarjota kahvit, ellei tujummatkin. Tuntui niin mukavalta, kun oikeasti välittivät koko perheestä.

Mua ei missään tapauksessa kiinnostanut ajatus siitä, että mies makaisi yksin päivystyksessä, pahimmassa tapauksessa käytävällä räkivien potilaiden joukossa. Parempi se on, että mies saa kotonaan lepäillä, vaikka mun yöunet tästä takuulla taas menee. Jospa niitä taas joskus tasaillaan. Mutta illemmalla tuntui taas pää raskaalta, kun ravasin sitä bermudan kolmiota eestaas - vauva sängyssä, mies sohvalla, tyttö iltapuuhissa - onko kaikilla nyt hyvä olla. Tilanne rauhottui ja kaikki nukkuvat nyt meidän makkarissa. Itse otin lasin viiniä ja läsähdin sohvalle. Ja tässä sitä edelleen ollaan paria tuntia myöhemmin, yhtä Röyhkän novellia "viisaampana". Ihan paska sekin oli.

Jospa sitä selviäisi taas ilman uusintakohtausta, ettei tarvitsisi sinne sairaalaan lähteä kypsymään. Se kun on niin hemmetin kalsea ja kolkko paikka.

Tyttö halusi tulla meidän huoneeseen yöksi. Sanoi, että jalkoja tärisyttää aina kun jotain pelottavaa tapahtuu, mutta kielsi jyrkästi pelänneensä hetki sitten. Suojautumisrefleksit toimivat ja hyvä niin. Terapeutti kai niitä enemmän sitten aukoo. Laitoin tunnollisesti kellon herättämään seitsemältä kunnes tajusin, että mikä pakko tytön on kouluun ängetä tällaisen illan jälkeen ajoissa. Nyt nukutaan tai edes yritetään nukkua pitempään ilman aikatauluja, koska meillä on siihen oikeus. Raivostuttaa kun aina huomaa yrittävänsä olla niin hemmetin lojaali ulkopuolisille, vaikkei siitä kenenkään elämä järky, jos tyttö tulee myöhässä kouluun tai jättää tulematta kokonaan. Nyt on meidän perheellä oikeus hoitaa toisiamme. Piste.