Oon hakenut yhtä biisiä mielestäni kesästä lähtien. Kuulin sen, kun odottelin vuoroani terveysasemalla kesäkuussa. Kuukautta aiemmin oli selvinnyt, että miehen sairaus oli edennyt ja ettei leikkausta enää tehtäisi. Ensimmäinen solunsalpaajakuuri oli edellispäivänä päättynyt. Odotussalissa oltiin vain minä ja joku kiireisen oloinen mies, joka puhua pälpätti puhelimeen jotain aikatauluasioita. Sitten kun puhelu loppui, kuului kaiuttimista biisi, joka sai mut itkemään. Taaskaan ei suojamekanismit kestäneet, vaan itku puski väkisin läpi. Toisaalta häpesin tunteenpurkaustani, toisaalta tunsin ylpeyttä siitä, että olin ihminen joka kykenee tuntemaan jotain voimakasta. Annoinko miehelle jotain muuta ajateltavaa vai vaan myötähäpeää? Mene ja tiedä. Mutta kyyneleitä riitti vielä päästessäni vastaanotolle. Mahtoivat ajatella, ettei taida tyttö tietää ettei tämä kierukan asentaminen nyt niin lopullista ole. Mutta sain nyt päikkäreillä biisin päähäni ja löysin sanat netistä:

"Aamuyössä aistein avoimin
elämääni silmiin katselin.
Vanhan eilisen, uuden tulevaisuuden
mä näin ja silloin paljon oivalsin.

Aamuyössä aistein riisutuin,
huomispäivään uupumatta uin.
Katsoin aurinkoon, elämässä kiinni oon,
sen tajusin ja riemuun hullaannuin.

Sua odotan, siis näkemiin.
Sinut kätken uniin kauniisiin.
Sinua siis odottamaan jään,
sinusta tarkoituksen hankin elämään.

Aamuyössä aistein auennein
eilispäivät kaikki talteen vein
ne kätken sydämeen ja jos niillä jotain teen
ne kertoo, niin ne kertoo rakkautein."

(Balladi elokuvasta Klaani)