Tämä joulu on kyllä monella tapaa erilainen joulu. Sanomakin tuntuu nahoissa erilaiselta. Joskus olen miettinyt, miksi niin monet suomalaiset joululaulut kulkevat mollissa ja ovat sanoituksiltaan niin angstisia. Mutta nyt nimenomaan ne angstisimmat tarttuvat tiukimmin kiinni, ja ovat antaneet kuitenkin jännällä tavalla voimia. Ei elämä ole ennenkään ollut eikä tule olemaan helppoa, ei kellään. Kaikilla omat murheensa joulunakin, mutta silti sitä joulumieltä yritetään tavoittaa. Tuikkikaa, oi joulun tähtöset on ehkä surumielisimpiä joululauluja, mutta silti se on niin riipaisevan hieno ja toimii mulle nyt.

Ajatuksissa on nyt pyörinyt se Marian tuntema tuska siitä, että tiesi menettävänsä lapsensa joskus tulevaisuudessa. Miten kuitenkin lohdutus tuli jälleennäkemisestä taivaassa, ja siitä että Jeesus tuo koko ihmiskunnalle toivon ja ikuisen elämän. Kuulostaa tuhannet kerrat lausutuilta sanoilta, mutta nyt ne vasta menevät luihin asti.

Mun tämän joulun hitti on ollut Joulu, loisteesi luo (säv. Gustaf Nordqvist, san. Edvard Evers). Melodia ja sanat jotenkin niin mainiossa ja toimivassa sopusoinnussa keskenään.

"Joulu, loisteesi luo valkoisten metsäin ylle.
Kirkkaus taivainen säihkyä saa
järvien, kylien, vuortenkin taa.
Virsi myös soi ikiaikainen,
kaipuusta rauhan ja valkeuden.
Joulu, loisteesi luo
valkoisten metsäin ylle.

Joulu, luoksemme näin
valkoisin siivin saavu.
Taistelun, melskeen jo tauota suo,
tuskaan ja murheeseen lohdutus tuo.
Miespolvet mennehet rauhaan vie.
Uusille viitoita siunattu tie.
Joulu, luoksemme näin
valkoisin siivin saavu."

Jäin miettimään viime kirjoituksen tunnelmia ja ahdistavia ajatuksia tulevasta, ja sain niihin tutusta kirjasta (Tollen Läsnäolon voima) vasta-ajatuksen:
"Mitä vikaa on tässä hetkessä? Voit aina käsitellä nykyhetkeä, mutta et voi milloinkaan käsitellä tulevaisuutta - eikä se ole liioin tarpeenkaan. Vastaus, voima ja oikea toiminta tai apu on siellä silloin, kun tarvitset - ei ennemmin eikä myöhemmin." Helpotti. Näinhän se on. Vikaa löytyy aina, kun ajattelen elämäntilannettani tai arvuuttelen tulevaisuuttani. Mutta tästä hetkestä en löydä taaskaan mitään vikaa.

Päivä oli oikeastaan aivan ihana. Aamulla värkkäsin jokseenkin haikein tunnelmin vauvalle uuden turvaistuimen autoon ja vein turvakaukalon pois. Mun vauva painaa jo kymmenen kiloa, ja kävellä töpsöttää kärrynsä kanssa kahdella pullealla jalallaan. Se on sitä vauvanpullukkaa, sanoo isosisko. Lapset tekevät mulle sen lapsuudenjoulun tunnelman ja joulumielen. Ihana katsella sitä iloa ja intoa. Tyttö uhosi, että aikoo kyllä varmana kurkata pukin parran alle. Joulu tuntuu jotenkin erityisen suloiselta kun talossa on vauva. Illalla pelattiin koko sakilla seurapeliä. Isompi tyttö toimi pappan kanssa peli-isäntänä, tärkeässä roolissa. Oli niin lepposta. Kaikki oli niinkuin ennenkin.

Kinkku pöhisee uunissa, mun kaikki kullannuput tuhisee unisina vieressä, ja huomenna on jouluaatto.

Siunattua joulunaikaa jokaiselle lukijalle ja kiitos mukanaelämisestä <3